maanantai 7. lokakuuta 2013

Vaatteita HopeaKuulta

Sain tuossa eilen ensimmäisen erän esimmäisestä HopeKuulle tekemästäni tilauksesta. Alkujaan tilaukseen kuului myös tossut. Mutta teenkin ne nyt itse.

¨
Tilauksen ensimmäisessä erässä tulivat Yuran viitta ja paita.

Asu takaapäin.

Viitassa on myös huppu jonka saa nuken päähän.

Viitta on takaapäinkin ihan fiksun näköinen.

Piata edestäpäin. Tuon nahka vyön lisäsin jälkikäteen.

Paita on myös takaapäin hyvin siisti.

Mitä mieltä olette uusista vaatteista? Ovatko tarpeeksi Taru Sormusten Herrasta haltioiden tyyliset?

Yura kaipaa enää vähän hienosäätöä niin hän on valmis. Hiuksien siistintää, korvat kiinni (Irtosivat Traconissa), miekan teko, tossujen teko ja lissä nuolia Yuran jouskariin. Yritän tehdä Yuran äkkiä valmiiksi, jotta saatte nähdä hänet valmiina!

Tällä hetkellä odottelen HopeKuulta vielä Eowenin mekkoa ja viittaa.
(Tilasin muuten nämä viime vuonna vähän ennen hiihtolomaa HopeaKuulta ja tilaus on vieläkin kesken! VAUHTIA HOPEKUU!!!)

Minulla on nyt tässä monta postausta työn alla. Seuraavassa postauksessa esittelen kaksi utttaa nukkea. Arvailkaas ketkä mahtavat olla kyseessä. (Alien-Chan sinä tiedät toisen ja HopeaKuu ja Shaddy tietty molemmat.)






7 kommenttia:

  1. Kivoja vatteita! :) Viitta varsinkin. :D

    VastaaPoista
  2. Suloisia kuvia :3
    Hopea kuu on kyllä hyvä ompelemaan C-:
    ++++ uuuuuuuu, kukas se siellä on kustomoitavana :D????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      HopeaKuu sai kympin kässästä ja sen äitikin kai on joku ompelunero. Mutta taitavaa jälkeä noin ekoiksi nukenvaatteiksi.

      Poista
  3. Tosi hienoja! Itse tykkään eniten viitasta. Ja joo, on Taru Sormusten Herrasta-haltioiden tyyliset :-)

    VastaaPoista
  4. Tosi hienoja! Itse tykkään eniten viitasta. Ja joo, on Taru Sormusten Herrasta-haltioiden tyyliset :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viitta on myös oma suosikkini!!! :) Hyvä että sain suunnittelun onnistumaan elokuvien vaateiden mukaiseksi! :)

      Poista