keskiviikko 3. elokuuta 2016

Lab Partners Ghoulian customointi

Ensiksi syvät pahoitteluni pitkästä tauota! Lukio osoittautui yllättävän aikaa vieväksi, vaikka olenkin ehkä epämotivoitunein ja laiskin oppilas kenet tunnen :P Tulin myös osallistuneeksi erääseen hyvin paljon vapaa-aikaa vieneeseen projektiin, joka kiidätti minut lopulta ihan Tshekkiin asti. Koulun lisäksi piti myös opetella elämään yksin ja sopeutua uuteen kaupunkiin. Tavarani ovat osittain Pohjois-Pohjanmaalla ja osittain Tampereella mikä vaikeuttaa myös nukkejen kanssa puuhastelua. Toivottavasti elämä nyt vähän tästä tasoittuisi niin että aikaa jäisi myös nukeille ja blogaamiselle!

Mutta sitten postauksen varsinaiseen aiheeseen! Toukokuussa minulle ilmestyi tilaisuus customoida nukke yhtenä kässän kurssityönä. Joten mikäpäs siinä kun kerran kouluajalla saa nukkejen kanssa puuhastella! :D Tämä postaus toimii samalla työni portfoliona ja te lukijat saatte mahdollisimman tarkan customointi postauksen. Eli kaikki voittavat! :D

Customiksi tähän projektiin valikoitui Lab Partners Ghoulia Yelps. Muiden customointi suunnitelmat vaativat, ulkomaantilauksia ja siihen ei nyt ollut aikaa.

Neiti kässän luokan pöydällä odottamassa operaation alkua.

Löysin Ghoulialta liimaongelman alun, joten tukka sai lähteä. Aika jännä että Lab Partners Cleollani en ole vielä liimaa havainnut.

Kuten monet muutkin, olen katsonut parhaimmaksi nuken "kynimis" taktiikaksi leikata ensin tuollainen polkka ja sitten siitä leikata vasta vetää siiliksi.

Sotkun välttämiseksi on parempi käyttää tuollaista kuppia mihin silppu tippuu.
Kaverini halusi myös päästä kokeilemaan nuken kynimistä ja näyttää se ihan mallikkaasti sujuvankin! :D

Ghoulia näyttää itseasiassa aika tyylikkäältä siilillä! :O

Sitten keitetään vettä pään pehmittämiseksi.

Kannattaa ottaa nuken kädet irti sillä pään irrotus on aika väkivaltainen operaatio. Ja mielellään vielä muistaa mihin on kädet sijoittanut!

Ja sitten vain pää veteen!

Pään muovin pitäisi pehmetä ja kropan irrota irrota vetämällä. Kannattaa kuitenkin varoa kaulatappia!

Kuumasta vedestä on myös se hyöty että se saa myös liiman juoksevammaksi. Ja sitten vain pinseteillä repimään ällöttävää liimaa + viimeiset hiukset pois. Kuppi on taas suositeltava sotkun minimoimiseksi!
(Kaverini halusi myös jostain syystä kokeilla tätä)

Hiukset tein villalanka tekniikalla, koska lanka oli ainut tarpeeksi nopeasti saatava materiaali.
Ja kasvotkin olen jo näköjään kerennyt asetoonittomalla kynsilakanpoistoaineella poistaa.

Lanka oli huomattavasti paksumpaa kuin mitä käytin Mikiin ja sitä riitti.

Erilaiset lettiviritelmätkään eivät kauheasti hommaa helpottaneet vaan aikamoisella tuskalla sain tukan väännettyä valmiiksi

Ja kyllä se onneksi lopulta valmistuikin!

Ja ei muuta kun tukka nutturalle ja pää takaisin paikoilleen.

Taas muovin pehmennys kuumassa vedessä.

Neidin pää on aika pahasti takakenossa, joten taitaa tuo villamöykky jonkinverran painaakkin.

Sitten asian mukainen suojaus kasvojen tekoa varten.

Hahmotelmia kasvoista ja väreistä.

Raastoin tuollaista omenan- ja mintunvihreää ja sekoitin niistä haluamani sävyn.

Koska nukeille tarkoitetut siveltimeni seilaavat jossain, jouduin käyttämään omaani.

Jostain ihmeen syystä pölyliitu päätti tehdä tuollaiset vauhtiraidat nuken poskille ja nenään. En ole koskaan aikaisemmin tähän ilmiöön törmännyt!

Kynsilakan poistoaineella siitä selvittiin. Silti erittäin hämmentävä ilmiö!

Luonnostelin ensin silmät vihreällä akvarelli kynällä.

Lopulliset viivat tein ruskealla. Kulmista tuli ehkä tähän asti parhaat, vaikka eivät ne vieläkään symmetriset ole.

Sitten silmän valkoiset alueet ja pisamat vedellä laimennetulla akryylimaalilla.
Lisäksi pölyliitu huulet ja lopuksi vielä spray matta lakkaa päälle.

Työpisteeni oli kuten yleensä hyvin kaaoottinen. Kasvot tein tosiaan kotona koska en viitsinyt raahata tarvikkeita kouluun.

Lopuksi vielä levitettävää Glossy lakkaa silmiin ja huuliin sekä mattaa pisamiin.

Päädyin tekemään vaatteet tuollaisesta vihreästä verhokankaasta.

Tukkaa piti siistiä aika paljon.
(Kuten myös kämppääni XD)

Lopulta olin kuitenkin ihan tyytyväinen. Käytin saksimiseen ainakin puolituntia.

Neidistä tuli lopulta tämän näköinen. Koska Ghoulialla ei ollut customointi suunnitelmaa päädyin laittamaan hänelle hiukset sellaisesta langasta minkä ostin joskus ajatuksella "tää vois näyttää kivalta jollain nukella". Lanka sitten toimikin inspiraationa kaikelle muulle ja näin neidistä tuli tuollainen vihreä leväolento! :D  Vaatteita pitäisi vielä vähän korjailla + olisi kiva jos löytäisin jotain asusteita neidille.


Toivottavasti pidätte uudesta neidistäni ja nimiehdotuksia saa kommenteissa heittää! Yritän ottaa joskus kunnon kuvia. Ennen sitä saatte luultavasti kuvia Mikistä. Hänen lopulliset vaatteensa nimittäin valmistuivat! 
Käytin muuten tyylikkäästi koko kesän tämän postauksen tekoon, sillä koneella ja kameralla oli jotain kommunikaatio ongelmia. Toivottvasti tämä postaustahti nyt hieman kiristyisi. Ainakin omasta puolestani lupaan skarpata mutta tekniikan suhteen en uskalla luvata mitään.

Mutta mitäs teille muille kuuluu?





-Ihmesusi-

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Ulkoasusta

Ulkoasu sai jälleen kyytiä kun minä Aave Maria, siskoni pyynnöstä sen muokkasin. Kollaasin tekemisessä meni ikuisuus, eivätkä pikselitkään voineet olla pieniä sitä tehdessä. Eläkää sen kanssa, pls. Kollaasista löytyy kaikki takkutukkien teekutsuista joulukalenteriin ja sitä vanhempiin otoksiin. Katsokaa sitä ja menkää vaikka lukemaan vanhoja postauksia.

 
Random kuva minkä löysin arkistojen kätköistä ^^'


Ei minulla kai sen kummempaa...

Minä. Menen. Moi!

~Aave Maria~

torstai 18. kesäkuuta 2015

Aika ryhdistäytyä!!!

No niin peruskoulu on kahlattu läpi ja samoin Desucon. Kuten taisin jo aiemmin mainita ysin kevät osoittautui luulemaani kiireisemmäksi ja sitten tuli heti perään Desucon ja yhteishaun tulokset sekä kouluun ilmoittautumiset.

Mistä pääsemmmekin näpsäkkäästi seuraavaan aiheeseen! Eli sain opiskelupaikan juuri sieltä mistä halusinkin ja tämä opiskelu paikka vaatii muuttoa. Muutan siis nyt täältä Pohjois-Pohjanmaan tuppukylästä Tampereelle. Tämä on nyt siis erikoislukio jos jotain kiinnostaa. Mutta se kuitenkin tarkoittaa sitä että osa nukeistani hyppää muuttolaatikkoon tässä jossain kohtaa kesää. Mukaani otan vain tässä blogissa esiintyvät nuket ja oma puoleni keräily kokoelmasta jää tänne. Tässä kesän aikana ei nyt taia tulla hirveesti postauksia koska tosiaan tuo muutto ja lisäksi koneeni on nyt niin romuna ettei sillä postauksia kirjotella tai tehä muutakaan. Mutta sitten kun saan uuden koneen tässä niin ehkä se siitä!

Ja joskus tulevaisuudessa voisi ehkä miittailla siellä Tampereella! ;)

Ai niin ja tein siskoni painostuksesta instan joten tervetuloa! Sielläkin minut löytää ihmesusi nimellä! Olen aika aloittelija vielä mutta kyllä se siitä.

-Ihmesusi-

P.s. Jos nyt saan niin pistän tähän loppuun ihanan kännykkä laatua olevan kuvan uudesta hankinnastani!

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Soriiiii!!!!!

Pahoittelut mutta ysiluokka on pitänyt minut hyvin kiireisenä! Kamerani muisti on täynnä ja en ole jaksanut tyhjentää sitä. Lisäksi kaikki customointi välineeni ovat HopeaKuulla joten hänen projekteistaan lienee juttua pian tulossa.

Onneksi kohta on kesääää!!!

Ja Candy Applesin porukasta minä ja Shaddy olemme Desuconiin tulossa. Laitan mahdollisesti taas jotain tunnistusta lähempänä.

Mitäs teille kuuluu?

-Ihmesusi-

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Ei niin salaista piilomainontaa

Eli minä, ShadowReflection, olen perustanut oman blogin


Jos kuva ei toimi, Klikkaa tästä
(Päivitys: kuva ei toimi, vaikka miten yritin sotkea HTML:llä. Paina vain linkkiä)

---

Eli mistä kirjoitan:

  • Höpisen jotain animesta, mangasta, peleistä, sarjoista, yms.
  • Levittelen omia mielipiteitäni
  • Lisäilen luultavasti turhanpäiväisiä piirustuksia ja sarjakuvia
  • Cosplay-tuskaa
  • Kunhan avaudun kaikesta turhasta

Toisin sanoen kyseessä ei ole mikään laatublogi, mutta mitäpä muuta minulta voisi odottaakaan

~*~

Joten eipä tässä muuta

ShadowReflection

torstai 11. joulukuuta 2014

Luukku 10: Taikatalvi

On aika avata luukku kymmenen!

Shaddy: Vihdoin!!! Vihdoin kaikki ovat poissa! Koko talossa ei ole ketään! EI. KETÄÄN.

Prinsessa Fuyu: Sinä!!! Rakenna minulle lumiukko tai taion jääpuikon paitasi sisään!

Shaddy: Juuri kun pääsin sanomasta...

Shaddy: Mikset voi itse mennä rakentamaan sitä? En tykkää ulkoilusta.

Prinsessa Fuyu: Eivät kuninkaalliset tee rankkaa työtä itse!!!

Shaddy: Eihän täällä edes ole lunta!

Prinsessa Fuyu: Olipa harvinaisen tyhmä toteamus! Katsos!!
*Taikoo*

Prinsessa Fuyu: Mitäs nyt sanot!

Shaddy: Olisit voinut edes vähän katsoa mihin sitä lunta viskelet.

Prinsessa Fuyu: Tee nyt se lumiukko äläkä viisastele!


Shaddy: kaikkea sitä joutuukin tekemään ja vielä ulkona!
Prinsessa Fuyu: Jos tuo valitus ei lopu, taion lisää lunta niskaasi!

Shaddy: Noin! Parempaa en osaa tehdä! Sen nimi on nyt Olaf.

Prinsessa Fuyu: Siitä puuttuu vielä jotain!
Shaddy: Mitä muka?

Prinsessa Fuyu: Sielu!

Shaddy: Ahaa....

Lumiukko: Haaaliiiiii!!!!!! :3

Shaddy: Olisithan sinä voinut tehdä sen noilla maa~gisilla voimillasikin.

Prinsessa Fuyu: Periaatteessa kyllä, mutta minulle opetettiin vain lumiukkojen henkiin herättämistä, ei niiden rakentamista

Shaddy: Tulin siis ulos turhan takia!!

*PLÖTS*

Shaddy: Ups! Unohdin hänen jäävoimansa!


Prinsessa Fuyu: Hihhih! Tämä oli niin hauskaa!!! Mikä on sen leikin nimi, missä lapset heittelevät toisiaan lumella?

Shaddy: Ööh... Lumisota...? Etkö ole koskaan kuullut sitä?

Prinsessa Fuyu: Sillä välin kun muut leikkivät minusta koulutettiin täydellistä vaimoa. Katsoin vain aina muiden leikkejä. Tosin nekin opit menivät ihan hukkaan kun pakenin häistäni!

Prinsessa Fuyu: Kiitokseksi saat kunnon lumipesun!

Shaddy: Anti tulla vain! My body is ready!!

Prinsessa Fuyu: Hihhih!! Et muuten varmaan osu!!!
Shaddy: Muahhaahhaa!!! Ai en vai??!!!


Shaddyllähän näyttää olevan yllättävän hauskaa!


Haluaisin itselleni Prinsessa Fuyun voimat niin voisin tehdä kunnon talven tänne!



Ihmesusi, HopeaKuu & Shaddy