torstai 22. elokuuta 2013

Miten meikä aina onnistuu

Niin minä siis tässä eilen liikkatunilla onnistuin erittäin lahjakkaasti telomaan itseni. Me alitimme (kyllä alitimme) aitoja liikassa. No minä sitten noustessani ylös laitoin jalkani taidokkaasti juuri sopivaan asentoon itsensä telomisen kannalta. Pahimmassa tapauksessa olen onnistunut järjestämään ruston palan polven luiden väliin. Että ei hyvältä näytä! Kävin tänään jo koulussa mutta jalkani ei oikein tykännyt pitkistä matkoista ja portaista. Näillä näkymin saan siis lääkäriltä kiellon mennä kouluun. Joten jatkossa minulla on tulossa paljon ylimääräistä aikaa löpistä tänne.

perjantai 16. elokuuta 2013

Mahdollisuus tavata Ihmesusi

Tänä lauantaina sinulla on ensimmäinen tilaisuus tavata Ihmesusi. Lähdemme neljän hengen porukalla Kokkoconiin eli  'koko Pohjanmaan suurimpaan coniin'. Kyseinen tapahtuma on ilmainen!! Kokkolan alueen miitti ei järjestynyt mutta minut voi siis nähdä siellä. Mukanani kulkevat Mimi Digimonista (Aave Maria), Saksa Hetaliasta (entinen MiyMiy, nykyään ShadowReflection eli Shaddy) ja feikki-ernu (Ginaan omistaja).

Sitten cossiini:
Cossaan siis Shampoota Ranmasta ½.
Kasvot ovat Shaddyn muokkaamat.

Tässä jonkun näköinen kuva hänestä.
Peruukki koki pienoisen hienosäädön kuvan oton jälkeen.

Valitettavasti "marakassini" eivät valmistuneet ajoissa Kokkoconiin. :'( Traconissa sitten...

Candy Applesia lähtee kanssani edustamaan Luna. (Hän sattuu edelleenkin olemaan ainoa valmis nukkeni.)
Toivottavasti Traconiin pääsisi vähän useampi henkilö.


Eli tervetuloa ottamaan valokuvia/juttelemaan/halimaan!!!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Koulun koneelta :D

Meillä on nyt koulussa ekat tunnit näppäilytaitoa, mutta koneissa on jotain häikkää joten emme vielä voi opiskella. Ajattelin siis käyttää tämän koulun järjestämän ylimääräisen ajan pölisemällä tänne jotain turhaa, kun muuten en kerkeä.

Cossini alkaa olla jo valmistumassa. Ehdin toivon mukaan laittaa siitä pian kuvan. Minut voi siis tavata seuraavissa tapahtumissa: Kokkocon ja Tracon. Tulkaa juttelemaan!!! M
utta tästä lisää myöhemmin.

blogiin tulee lähi aikoina seuraavia uudistuksia: HopeaKuu saattaa tulla toiseksi kirjoittajaksi ja näin ollen blogin nimeksi vaihtuu Candy Apples. Mitäs pidätte?

Heti kun minulla on aikaa aloitan Zakuron customoinnin. Olen jo MiyMiyn kanssa aloittanut Jacksonin customoinnin uudella kampauksella. Tästäkin lisää myöhemmin. Koitan parhaani mukaan hoputtaa HopeaKuuta ompelussa. Yuran ja Eowenin jälkeen vuorossa on toden näköisesti Prinsessa Fuju tai Miki ehkä Zakuro. Olen lisäksi aikeissa tilata Stellalle pian oman torson ja vaalean vihreän mohair peruukin.


No nyt en keksi enempää pölistävää, että seuraavaan kertaan.

lauantai 10. elokuuta 2013

En ole kuollut

Minua ei ole siis kauheasti näkynyt nukkeblogeissa viimeaikoina ja teillä on oikeus tietää syy. Eli cossini on pahasti vaiheessa ja Kokkocon on ensiviikonloppuna. Että siihen asti tulen todennäköisesti viettämään hiljais eloa.

Sitten toiseen aiheeseen. Koulut taitavat kaikkilla alkaa ensiviikolla. Minullakin koulubussi starttaa taas maanantaina. Olen huomannut että kovin moni nukkeilija on menossa tänä vuonna ylä-asteelle. Itse aloitan kylläkin jo kasiluokan. Mutta onnea kaikille tuleville Mokkereille/Mopoille/tai muille vastaaville!!! Koittakaa pärjätä!!! Älkääkä lopettako nukkeilua vaikka olettekin ylä-astelaisia!!! Hyvää lukuvuotta myös ihan vanhassa koulussaankin pysyville, luokalle jääneille ja muutenvaan koulua vaihtaville.
Hyvää koulunalkua ja lukuvuotta siis kaikille!!!! Nauttikaa myös täysillä viimeisistä lomapäivistänne!!!!



Terveisin:
Ihmesusi
ja
Nuket