perjantai 19. heinäkuuta 2013

Lahja

Synttärini tosiaan olivat ja tänään kävin mummun kanssa hakemassa itselleni lahjan.
Tämä on toden näköisesti ainoa custom jonka tulen lahjaksi saamaan. Vahingossa tosin tuli tämäkin ostettua.

Valitsemani söpö bambi kassi!!!!
Mutta mitä sieltä paljastuukaan?

VEENUUS!!!!
Kaupassa ei ollut etsimääni keräily kohdetta ja mummun tiukka aikataulu vaati että se nukke ostetaan juuri tästä kaupasta. No siinähän iski pikku paniikki. Olin silleen eikö edes ketään jonka vois customoida?!! Kaupassa oli siis vain nukkeja jotka minulla oli jo keräily kokoelmissa ja customoituna ja sellaisia joita en halunnut customoida! Onneksi sitten Robecca vuoren takaa paljastui vielä pari Venusta. Venuksen customointi on jo jonkin aikaa kiehtonut minua. Katsotaan siis mitä saan aikaan!!!

Eli Venus romppeineen.

Ei kyllä oikeastaan mitään hajua mitä tulen tekemään, mutta eiköhän tuo jossain vaiheessa selviä. Tuo nukka kohta tuottaa hieman ongelmia.
Nuo köynnökset voisivat ehkä sopia Eowenille.

Hyvältä näyttää!!! :D
Toivottavasti istuvat Eowenin tulevien vaatteiden kanssa!

Tuossa vähän esimakua tulevasta. Eowenin mekon yläosasta tuli numeroa liian pieni. Joten siitä täytyy tehdä suurempi versio. Helma on kiinnittämättä. Yuran paita kaipaa hihoja ja toista puoliskoa. Tossut pientä hienosäätöä. Viittakangas on ilmeisesti hukassa. Mutta ihan hyvältä jo näyttää. HopeaKuu pistähän vauhtia!!! Me haluamme kaikki nähdä nämä valmiina!!!! :)

Tähän loppuun vielä pari kuvaa Ginan omistajan ekasta customista.

Eli Ginan omistaja kai pelasti yksilön serkkunsa roskiksesta customointi harjoitukseksi.

Kun vaivalla saatiin aikaan veren väristä maalia niin pitihän sitä sitten roiskia jokapaikkaan.
Minä sain kyseiseltä nukelta liimaiset hiukset todistus aineistoksi Mattelille.









maanantai 15. heinäkuuta 2013

Sweet Errorin kuvakilpailu

Tässä oma panokseni Sweet Errorin kuvakilpailuun. Voitto mahdollisuuksia minulla ei muiden Pullippeja vastaan ole mutta ainakin olen yrittänyt. Tästä Sweet Erroriin.

Eowenin kohtalo on nukkua ikuisesti pienessä kukka-arkussa veden päällä kelluen.
Kilikatkaa suuremmaksi niin näkyy paremmin! ;)

Ikuista Unta
Eowen
Ihmesusi


Yksi vähäpätöinen asia

Juu elikkä tänään on minun syntymäpäiväni! Täytän siis 14 eli olen parhaassa nukkeiluiässä!!! :D Minkälaisen postauksen haluaisitte tänään syntymäpäivieni kunniaksi? Ehdotelkaa ihan vapaasti. Teen sitten kunnon postauksen myöhemmin.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Super ihana haaste!!!

Eli sain tällaisen erittäin mukavan haasteen. Kiitos Roksi että järjestit tälle päivälle tekemistä! En voi nyt vääntää cossiakaan kun äiti ei ole tehnyt muutoksia paidan kaavoihin.

Eli tehtävänä on ottaa aiheiden mukaiset kuvat.

1. Kuvaa nukke ja joku näistä elementeistä: ilma, vesi, maa,tuli.

Luottokuvauspaikkani pelastaa jälleen! Yura siis kahlaamassa.

2. Kuvaa nukke kesäisissä tunnelmissa.

Luna kiikkuu!

3. Kuvaa nukke jonkun eläimen kanssa.

Kissani on erittäin ihanteellinen kuvauspaikka. Ei huomaa ollenkaa vaikka päällä makaisi kokonainen nukkearmeija. Nyt siis Waltsu sai nukkumis seurakseen Eowenin.

4. Kuvaa nukke ja jokin asia mitä pelkäät

Eli pelkään ihan kauheasti noiden lyhyiden tulitikkujen sytyttämistä!!! Lapsena ne räpsähtivät aina sormelle. Pahin painajaiseni olisi että joutuisin yksin tekemään kemiankokeita. Sitten minun olisi pakko sytyttää se kaasupoltin. Miki näyttää muuten ihan pyromaanilta!

Seuraavaksi haastan:





perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kun muut olivat Sweet Errorin nukkemiitissä....

Eli tylsistyneenä muiden pitäessä hauskaa Sweet Errorin nukkemiitissä rupesin sitten aikani kuluksi customoimaan.
Tein Mikille uudet kasvot.

Tein silmät yksi kerrallaan.

Halusin kokeilla tehdä tuollaisia erikoisempia silmiä joissa olisi paljon piirtämistä. Koska kukaan muu ei uusia kasvoja tarvinnut joutui Miki uhriksi.

Tässä hieman vertailu eroja.

Uudet kasvot. Ajatus erikoisemmista silmistä lähti yhdestä Alienin nukesta. Rupesin pohdiskelemaan että mitenhän ne silmät on tehty. Paras tapa selvittää asia on tietenkin kokeilla. Niinpä rupesin ulko muistista piirtämään kyseisiä silmiä. Yritin kuitenkin saada silmiin minun omaa jälkeäni. Toivottavasti onnistuin!

Koukero koristukset saivat jäädä ja täplätkin vain suurenivat.

Tällaista sain nyt aikaan. Vielä vaatteet niin vlmista tuli!

Kommentoikaa myös miitti juttuun!





torstai 4. heinäkuuta 2013

Miitti?

Enbuske heitti blogissaan erittäin kiinnostavan ehdotuksen! Koska monikaan ei päässyt Sweet Errorin miittiin. Pitäisikö eripuolilla suomea järjestää uudet? Itse voisin ehkä vetää miitin Ylivieskassa tai Kokkolassa.
Että kuinka moni pääsisi tällaiseen paikaan. Jos tulijoita on tarpeeksi saattaa miitti toteutua. Voisitteko mainostaa ideaa blogissanne jotta mahdollisimman moni pääsisi.

Lisätietoa esim. muista järjestettävistä miiteistä:
http://monsterhighfanclubi.blogspot.fi/

Kommentoikaa!!!!

Haaste Roksilta

En jaksa nyt kertoa enää asioita itsestäni. Joten vastaan vain kysymyksiin.


1. Minkälainen on pukeutumis tyylisi?
Erittäin outo. Värikäs. Kaulassani kilisee yleensä kulkunen. Päässäni JÄRKYTTÄVÄN iso rusetti tai joku muu kummallinen härpäke ja magenta teko otsatukka ja joku raita. Käytän lisäksi paljon hameita. Ulkona liikkuessani päivänvarjo. Voisin ehkä joskus laittaa kuvan?
2. Onko sinulla muita MH juttuja, kuin nukkeja?
Kaksi kännykkäkorua, joita sai joskus kärkkäiseltä nuken mukana.
3. Mitä nukke uutuutta odotat eniten?
Twylaa!!!
4. Mikä innosti sinua tekemään nukkeblogin?
Kaikki ihanat nukkeblogit joita luin!
5. Onko sinulla nukkeilija idolia?
Alien-Chan
6. Pullip vai MH?
En ota kantaa.
7. Nukkeilevatko kamusi?
Alien-Chan, HopeaKuu, Aave Maria ja sotanorsu.
8. Oletko ollut nukkemiitissä?
En jos Alienin ja minun yksityis miittiä ei lasketa.
9. Oletko Gosupermodelissa?
Olen. Tosin usein hermostun siihen jonkun uudistuksen takia ja menen lakkoon. Olen nytkin gosulakossa.
10. Haukutaan nukkeharrastustasi?
Monikaan ei tiedä siitä. Tosin serkkupoika on eri asia.
11. Mitä minä Roksi voisin parantaa blogissani? ;)
Enpä nyt keksi mitään erityistä. :)

Siinä vastaukseni.