keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Anteeksiii!!!!!

Anteeksi kaikki mutta tässä on ollut kiireitä. Kun harrastukset loppuu on kaikenlaisia päättäjäisjuttuja. Kuten tanssinäytöstä ja muuta vastaavaa. Lisäksi piti vielä kutoa käsityöni loppuun ennen koulun loppumista. Kaikessa neroudessani päätin talvella tehdä villapaidan. Siinä menikin sitten kaikki yöt. Kaiken lisäksi hoksasin että Desucon on ensiviikolla! Ja lauantain asuni on pahasti vaiheessa ja pääsin tilaamaan peruukkini vasta eilen, joten se ei varmasti ehdi tulla ajoissa Kiinasta. Sunnuntain asussakin on lieviä puutteita. Nyt on siis työskenneltävä ahkerasti että saan puvut valmiiksi ajoissa. Lähempänä Desuconia pistämme sitten tuntomerkkejä tänne ja heti kun kerkeän teen sen jutun Zakurosta.



Kirjoittelen taas koulun näppistunnilla ja tämän jälkeen on vielä tunti enkkua. Sitten on tämä päivä pulkassa. Onneksi meillä on enää kaksi päivää koulua. Huomennakin on vapaapäivä!! --> Lisää aikaa tehdä cossia!!! Perjantaina on (ikävä kyllä) koulukirkko, sitten valinnaiset esittää jotain koulun kevät juhlassa ja lopuksi jaetaan jotain stibendejä. Lauantaina sitten toikkarit!!!!


Hyvää kesänalkua ja onnea todistuksiin kaikille!!!





-Ihmesusi-



10 kommenttia:

  1. Huskaa että postast jotain viimeinkin! Desu tosiaan on jo niin lähellä että voin melkein maistaa sen....X`D itse olen jo tosiaan päässyt koulusta lomille>w< Toivottavasti saat cossisi valmiiksiO.O itsellä täytyy ostaa enää hiusväri ja sitten kaikki on valmistaXDDD Toivotaan parasta että peruukki ehtii ajoissa! yleensä kun olen itse tilaillut kiinan seuduilta niin menee noin 5-7 päivää että saapuu joten toivotaan että tulee pikana^w~
    ~Puro

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että joku on kaipaillut postauksiani! :D Itsellänikin alkaa pienoinen Desupaniikki tulla tuon peruukin takia! Voi sinua onnekasta! On tuossa cossissani aika paljon tekemistä vielä!! Valmiina kun ovat vasta sukat, hanskat ja kengät. Vielä pitäisi viimeistellä housujen kuminauhat, ommella paita, tehdä asusteet ja propsi. Toivon todella että peruukki saapuu ajoissa!!! En haluaisi jättää tätä cossia välistä! Itselläni on vähän ristiriitaiset kokemukset Kiinasta. Eka peruukkini saapui nopeasti mutta kun tilasin kengät ja muita pikkujuttuja pakkasivat pakettia ensin 15 päivää mutta itse lähetys oli suht nopea. Kengät kuitenkin myöhästyivät rippijuhlistani. Tällä hetkellä minulle on tulossa postissa neljä Desucon aiheista pakettia. Kaksi onneksi saapui jo kaikista kuudesta!

      Poista
  2. Kiitos, nostit mulle viimein sen kauan kaivatun paniikin, kun mun 3 metriä tekonahkaa ja kaavat ovat sen 200km:n päässä, mut don't panic..... PANIC!! ヽ(゚Д゚)ノ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä!!
      Kävin juuri kauhulla lukemassa peruukin myyjän arvioituja toimitus aikoja. Korkeintaan neljän viikonpäästä tulee!!!!!!!!!!!! Mistäköhän hemulin takapuolesta hommaisin korvaajan. Cossi tulisi muuten ajoissa valmiiksi mutta se peruukki!!!

      Poista
  3. En pääse coneihin äiti ei päästä se luulee että sielä on jotain ei niin asiallisia asioita ni pitäkää hauskaa ja nää koulukirkot ei oo niin munkaan herkkua mutta ainenki saa laulaa koska tykkään laulaaja desusta vielä äiti sano että katotaa sitte 16vuotiaana on vielä viisi vuotta mä kuole

    VastaaPoista
  4. En pääse coneihin äiti ei päästä se luulee että sielä on jotain ei niin asiallisia asioita ni pitäkää hauskaa ja nää koulukirkot ei oo niin munkaan herkkua mutta ainenki saa laulaa koska tykkään laulaaja desusta vielä äiti sano että katotaa sitte 16vuotiaana on vielä viisi vuotta mä kuole

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! :( Kyllä pidämme takuulla hauskaa! ;)
      Itseäni alkaa pyörryttää kirkossa ja hengittäminen käy tosi vaikeaksi, joten kirkot ovat minulle aikamoista tuskaa. Itse pääsin ekaan coniini viimevuonna ja nyt täytän tänä kesänä 15. Tosin sain lähteä Traconiin vain jos Shaddy tulee mukaan. Saan matkustaa yksin vasta kun täytän sen 15. Tsemppiä jaksamiseen! Odotuksesi kyllä palkitaan! ;)

      Poista
  5. Voi, neulepaita x_____x
    Mä meinasin kuolla villasukissa viime vuonna (vai oliko se tää vuos ... en muista kuiteski) Sit tänä vuonna otin hameen joka oli 2x ja tein sitä 4kk XDD
    Hyvä että sain edes sitä valmiiksi, olen kässässä todella taitava eh
    Toivottavasti tulis hyvä yllätys ja peruukki ehtis, ja toivottavasti saat asut valmiiks yms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein syksyllä hameen jonka tein opettajan mielestä liian nopasti ja sain siitä 7 jotain. Hameen jälkeen alotin villapaidan. Sitten tein super työlään himmelin. Himmelin jälkeen jatkoin kiireellä villapaitaa. Tein sitä sitten ilmeisesti tarpeeksi kauan, koska sain villapaidastani 9+.
      Sitä todellakin toivon vaikka toivottomalta näyttää!

      Poista
  6. Haastoin sinut ;)

    Juliutus.Blogspot.fi

    VastaaPoista