keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Anteeksiii!!!!!

Anteeksi kaikki mutta tässä on ollut kiireitä. Kun harrastukset loppuu on kaikenlaisia päättäjäisjuttuja. Kuten tanssinäytöstä ja muuta vastaavaa. Lisäksi piti vielä kutoa käsityöni loppuun ennen koulun loppumista. Kaikessa neroudessani päätin talvella tehdä villapaidan. Siinä menikin sitten kaikki yöt. Kaiken lisäksi hoksasin että Desucon on ensiviikolla! Ja lauantain asuni on pahasti vaiheessa ja pääsin tilaamaan peruukkini vasta eilen, joten se ei varmasti ehdi tulla ajoissa Kiinasta. Sunnuntain asussakin on lieviä puutteita. Nyt on siis työskenneltävä ahkerasti että saan puvut valmiiksi ajoissa. Lähempänä Desuconia pistämme sitten tuntomerkkejä tänne ja heti kun kerkeän teen sen jutun Zakurosta.



Kirjoittelen taas koulun näppistunnilla ja tämän jälkeen on vielä tunti enkkua. Sitten on tämä päivä pulkassa. Onneksi meillä on enää kaksi päivää koulua. Huomennakin on vapaapäivä!! --> Lisää aikaa tehdä cossia!!! Perjantaina on (ikävä kyllä) koulukirkko, sitten valinnaiset esittää jotain koulun kevät juhlassa ja lopuksi jaetaan jotain stibendejä. Lauantaina sitten toikkarit!!!!


Hyvää kesänalkua ja onnea todistuksiin kaikille!!!





-Ihmesusi-



perjantai 25. huhtikuuta 2014

Heippa täällä taas!!! :D

Moi!!
Täällä on ollut tosi hiljaista sitten aprillipäivän jälkeen! Edellinen postaus oli siis vain pilaa :)
Koneeni on nyt menossa korjattavaksi, joten ajattelin postailla kännykällä tärkeimpiä uutisia.

Ensiksikin olen saanut Zakuron valmiiksi. Postaan hänestä heti kun koneeni on taas toiminnassa! ;) Lisäksi olen ajatellut ostaa talkkia ja laittaa sitä ainakin Sheetalle, Marielle ja Clawdeenilleni. Prinsessa Fuyulla hiuslakka hoitaa asian. Joten kuituja jäävät odottelemaan ainakin Mir ja Draculaura. Lab partners Ghoulia ei ole vieläkään saanut customointi suunnitelmaa. Cleon teen valmiiksi kunhan hän saa vaatteet ja sitten ovat todennäköisesti vuorossa odotetut kaksoset! Miki on piakkoin palaamassa HopeaKuulta. Ainakin toivottavasti.

Toiseksi olen tilannut Mollamaniasta vähän juttuja. Toivottavasti saapuvat pian!

Kolmanneksi koko Candy Applesin porukka on tulossa Desuconiin. Siitä lisää kuitenkin lähempänä ajan kohtaa.

-Ihmesusi-

P.s. Pahoittelut Shaddy mutta tämä postaus pääsi livahtamaan valvovan silmäsi ohi! ;P

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Tiedotus!!


Kuten olette huomanneet, en ole postannut pitkään aikaan. Syyksi ilmoitan, että nukkeinnostukseni on kadonnut. Hyvinä uutisina voin silti kertoa, että blogi jatkaa edelleen, mutta ilman nukkeja! Annan teille vielä hieman esimakua tulevista postauksista! ;)

Kiitos blogger kuvien kääntämisestä -.-

Tein viikonloppuna hyvää pirtelöä :)

Rakastan talvea! <3<3<3<3

Toivon vielä löytäväni poikaystävän ... ;(

Namsk!

Kotsassa tehtiin hyvää pizzaa

lumet suli jo pois :(

IKKEEE!!! <3<3<3<3<3<3<3<3


Toivottavasti piditte kuvistani, ja ulkoasun yritän päivitellä tuotapikaa! :)

-Ihmesusi :)

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Shaddy esittäytyy

Heii~

Minun olisi pitänyt tehdä tämä jo kolmea viikkoa sitten, mutta se veny, koska skanneri potuili, Attack on Titan, sivuja katoili, Shingeki no Kyojin, meni hermot, kaikki muut animet ja mangat, serkut kävi, titaanit ja risteily. Että joo... ^_^'

Mutta aloitetaas! (Nauttikaa huonosta skannauksestani)

Crack-videot on jotain, mitä tulee katsottua vähä liiankin usein aamuneljältä.... ^_^
 
 
Tykkän myös piirtää, jos joku ei ole huomannut

Ja koska, yksi anime-sarja on pitkittänyt tätä urakkaa, oli aivan pakko tehdä tämä....
HUOM! Saattaa sisältää spoilereita!





VÄÄRIN! Siinä ei ollut kaikki, nimittäin rakkaani VIDEOPELIT!

 Sly, Kingdom Hearts, Final Fantasy VII, VIII, X, XIII-2 sekä monet muut pelit. Niihin olen tuhlannut luultavasti eniten aikaa elämästäni heti koulun jälkeen.

Nyt poistun paikalta, ciao~!

-ShadowReflection-

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

My Little Plastic World Give Away


                                                                         *Klik*

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Small steps Give Away

kristian on löysää kakkaa ) 077
                                                                   *Klik*

Cheerful Doll Give Away


                                                                         *Klik*