torstai 28. marraskuuta 2013

Nukkekaappi on täällä!!!!!!

Anteeksi!! Rippikoulu vie aivan tuhottomasti aikaa. kaikki on onneksi maaliskuussa ohi!!! Minulla on varmaan miljoona postausta tehtävänä. Ainakin Marie valmiina, Minto-Chanin kuvat, Eowenin vaatteet, yksi kuvatarina, Mikun esittely, julkaisematta jääneitä kesä + muita kuvia, nukkekaapin sisustus ja joulukalenteriakin on tulossa. Milloin joulukuu edes alkaa?

Nyt sitten itse aiheeseen. Sain Tracon viikolla vaarilta uuden nukkekaapin, joten päästetään Yura nyt esittelemään se.

Tuollainen siis kokonaisuudessaan. Lasinen yläosa jossa on kummat huonekorkeudet, laatikko ja kaappi alaosa.

Yläosassa on 3 tai 4 kerrosta. miten sen nyt haluaa ajatella.

Laatikossa säilytetään keräily kohteiden päiväkirjoja, harjoja, lemmikkejä ja muuta sälää.

Alaosassa on mukavat huonekorkeudet, joten ainakin ylempi hylly on varattu keräilykohteille.

Alkujaan oli tarkoitus laittaa keräily kohteet ylös ja customit alas. Mutta huonekorkeudet olivat ihan hemulit.
Ihan ylhäällä on Suhteellisen avara huone jossa on parvi.

Keskellä on tuollainen aika tavallinen huone.

Alhaalla on pieni "kellari", josta saa lähinnä suuren nukkumalaitoksen.

Parvella ei mahdu seisomaan. Muuten se onkin ihan mukava.

Parven alla mahtuu jännästi seisomaan jos laittaa vähän päälakea littanaksi.

Parven edessä sitten on ihan mukavasti tilaa.

Keskimmäisessä kerroksessa mahtuu hyvin ahtaasti ängettynä seisomaan.

Alhaalla nyt mahtuu vain istumaan.


Sitten tässä muutama päivä sitten sisustimme kaapin Aave Marian kanssa. Hän vaati että hänenkin nukkensa pääsevät asumaan kaappiin.


Asunto on vasta jonkin sortin välivaiheessa, sillä minulla ei ollut sänkyjä edes kaikille omille nukeilleni ja sitten vielä aave Marian nuket muutti sinne. eli järjestys vaihtuu heti kun saan lisää sänkyjä.
Ja ihan alimmainen kerros toimii lähinnä nyt varastona.

Ylimmäinen kerros ja parvi.

Tuon olisi tarkoitus olla puutarha mutta nyt siellä on keittiö juttuja. Toivottavasti saisin jstin parven kaiteeseen kukkaköynnöstä.

Parvelta löytyy myös ruokapöytä.

Väliaikais peti, jossa nukkuu Aave marian B.A. ja Luna.

Parven alapulelta löytyy parisänky jossa on ihana karvapeitto. Hajotin rakkaan penaalini mutten raaskinut heittää sitä pois. Tuohon on olemassa vielä tyynyt. Sängyddä nukkuvat Yura ja Eowen.

Sängyn vieressä on laukkuvuori. Meillä on ihan liikaa laukkuja eikä mitään hajua mihin ne tungetaan, sillä tuohon on tulossa toinen parisänky.

Lipasto jonka ostin Aave Marialle synttärilahjaksi ykkösellä. Ajatellla että minäkin olin joskus pieni ja viaton ykkönen. Lipastolta löytyy aikalailla roskaruokaa. Tosin nuo on sentään luomu sipsejä! :D

Sitten on väliaikainen kerrossänky ossa hyvin ahtaasti nukkuu Izumi ja Mugi ylhäällä sekä Nino ja miranda alhaalla. Ihan siis Aave Marian nukkejen käytössä. Izumilla on muuten hieno potkulauta.

Nimitimme tämän kerroksen nuorison kerrokseksi vaikika Mugi, Yura, Eowen ja Luna eivät siihen varsinaisesti kuulukkaan.
Nyt siis vanhusten kerrokseen, jossa on huomattavasti hempeämpiä sävyjä.

Vanhusten kerros kokonaisuudessaan.

Tuo Scaris taustapahvi on aivan ihana tapettina. Kaksi yhden henkilön sänkyä ja kampauspöytä. Sininen sänky on oikeasti Prinsessa Fuyun. Mutta koska hän on pahasti kesken on se nyt Minto-Chanin käytössä. Marie nukkuu tuossa toisessa.

Tuttu lipasto, Pierren kori, jossa säilytämme vähän kaikkea, sen paikalle on tulossa ainakin tuollainen yhden nukuttava sänky ja laavalamppu (pitäisi hommata siihen patterit).

Nukeillani on myös olohuone, josta löytyy nuorison lehtiä ja Mugin kudelma. Olohuoneessa myös nukutaan. Sohva on Ginan käytössä ja nojatuoli Veri Leidin.


Tällainen asunto nukeillani on siis nyt.

ikävä kyllä kaapin sisäpinnoista saa helposti haavoja sormiin. :(

4 kommenttia:

  1. Oi, onnea nukkekaapista :) Ja kiva sisustus ;D

    VastaaPoista
  2. Odotan innolla että näen nukkejesi asunnon valmiina ja nuket paikoillaan ;)

    VastaaPoista
  3. Moi!~~ Mitä kuuluu? Kiva kysyä näin, vaikka istut mun vieressä!

    My Little Pony~ Ystävyyden taikaaA~

    Moi mää oon paras kirjottaa.... :D

    Awesome!!

    VastaaPoista